Suunnittelen logon, nettisivut, esitteen, käyntikortin tai vaikkapa lehtimainoksen toiveidenne mukaan.

Lisäksi palvelutarjontaan kuuluu kirjojen taitto ja kansien suunnittelu, julisteiden suunnittelu sekä teippaukset yhteistyössä Lieksalaisen Evgraphicsin kanssa.

Logo

Yritykselle on tärkeää mieleenpainuva ja yrityksen toimintaa kuvaava logo. Se auttaa erottautumaan muista yrityksistä ja luo tunnettavuutta. Työt-sivulta näet muutamia suunnittelemiani logoja.

Graafinen ilme

Graafinen ilme on lyhyesti kuvailtuna se, miltä yritys ulospäin näyttää. Logon lisäksi siinä määritellään esimerkiksi esitteen, www-sivujen, käyntikorttien, lehti-ilmoitusten ja teippausten ulkoasu. Kun nämä on yhtenäiset ja kuvastavat yrityksen toimintaa (ja ehkä jopa arvoja) mahdollisimman hyvin, erottautuminen kilpailijoista on helpompaa.

Myöskään joka kerta esimerkiksi lehti-ilmoitusta tehdessä ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen, vaan käytetään valmiiksi mietittyä pohjaa ja ideaa.

Tarvittaessa näistä asioista on koostettavissa tarkempi graafinen ohjeistus.

Internet-sivut

Tällä hetkellä rakennan uusimmat sivuprojektit pääasiallisesti WordPress -pohjalle. Sivustoille on saatavilla erilaisia lisäosia, joilla mm. parannetaan sivuston käytettävyyttä ja toiminnallisuutta.

Asiakas voi hoitaa sivujen päivityksen halutessaan itse, hommaan ei tarvita mitään erityisiä ohjelmia vaan se tapahtuu internet-selaimen kautta.

Esitteet

Esitteitä voi olla monen mallisia, yleisimmät koot taitaa olla A5 joko 2- tai 4-sivuisena (taitettu) tai 99 x 210 mm 2- tai 6-sivuisena, joko haitari- tai kirjekuoritaittona.

Kerron mielelläni lisää näistä eri vaihtoehdoista, koko mietitään aina halutun käyttötarkoituksen ja sisällön mukaan.

Painotöissä auttaa esimerkiksi Painotalo Seiska!

Pieniä määriä voidaan tulostaa korkealaatuiselle esitepaperille tässä paikan päällä.

Käyntikortit

Vaikka kaikki muuttuukin digitaaliseksi pikku hiljaa, perinteisiä käyntikortteja
kysytään edelleen. Niidenkin suunnittelussa voidaan ottaa huomioon yrityksen
tarpeet, esimerkiksi parturi-kampaamon kortin taakse tilaa ajanvarauksille jne.

Sivuttaren kestotarjous käyntikorteista sisältää niiden suunnittelun, painatuksen 100 kpl
ja toimituskulut. Hinta yhteensä 70 € (alv 0).

Kysy hintaa muille määrille ja esimerkiksi kaksipuoliselle vaihtoehdolle!

Muut suunnittelutuotteet

Näitä on myös tullut vuosien varrella suunniteltua:

  • Etiketit
  • Lehti-ilmoitukset (sanoma- ja aikakauslehdet)
  • Kirjan taitto, kirjan kannet
  • Julisteet
  • Kutsut, kiitoskortit, onnittelukortit
  • Pääsyliput
  • Postikortit, joulukortit
  • Rollupit
  • Messuosastot
  • Infokyltit

Lisäpalveluna

saat meiltä myös palvelintilan, domainhaut, sähköpostit…

Näin pääsemme alkuun:

Ota yhteyttä joko lomakkeella, sähköpostitse tai soittamalla. Kyselen teiltä tietoja tarjouksen tekemistä varten, samalla tarkennettaan toiveitanne työn suhteen. Teen  tarjouksen, jossa on eriteltynä summan sisältämät työt. Jos hyväksytte tarjouksen, niin aloitan tekemällä teille vielä tarkentavia kysymyksiä, kuten vaikkapa toiveita käytettävistä väreistä jne. Näiden toiveiden pohjalta teen ensimmäiset luonnokset, yleensä logoista 6-8 luonnosta, www-sivuista 3-4 erilaista mallia jne.

Jos/kun näistä löytyy mieleinen, sen muokaamista jatketaan niin kauan, että asiakas on lopputulokseen tyytyväinen. Kun tehdään logoa, siitä tehdään lopulliset tiedostomuodot, www-sivuja ja esitteitä tehdessä alkaa varsinainen työn toteutus. Yleensä asiakas toimittaa valmiit kuvat ja tekstit, tarvittaessa voin auttaa niiden muokkaamisessa.

Suuremmassa sivukokonaisuudessa etukäteissuunnitteluun on hyvä käyttää vähän enemmän aikaa, jotta projekti etenee jouhevammin. Sivustoista on mahdollista tehdä ns. rautalankamalli ja sivukaavio, jossa linkitykset ja eri elementit mietitään sivujen kannalta toimivimmaksi.